EN KEKSI, MITÄ KIRJOITTAA

Haluaisin pitää tämän bloggailun mahdollisimman matalan kynnyksen hommana, mutta yksi hiton paha haaste tässä ruuhkavuosia elävän bloggarin elämässä kuitenkin on. Henkilökohtaisessa elämässäni on jo vuosien ajan tapahtunut päivittäin yksinomaan uskomattoman paljon uskomattoman vähäpätöisiä asioita, ettei oikein mikään ylitä tapahtumahorisonttia tässä turtuneisuuden ihanassa hetteikössä. Jossain vaiheessa ajattelin, että voisin aloittaa täällä blogin puolella myös jonkinlaisen muistelmien tuottamisen. Nuorempana oli ainakin selvää, milloin tapahtuu jotain merkityksellistä. Nuorempana elämässä oli myös ihan eri tavalla vaihtelua ja svengiä. Kyllä tässä nelikymppäsenkin elossa on rutkasti hyviä puolia, mutta jännittävät käänteet eivät ehkä niinkään kuulu peruspakettiin.

Yritän tässä sanoa, että kerron mielelläni vanhoja juttuja. ”Nostalgia on seniilin paras kaveri”, kuten Ville ”Vlad” Draculahden vanha yhtye Kuolleet Intiaanitkin kappaleessaan toteaa. Olisiko siis jollain taholla sopivasti hampaankolossa jotain Sydäreitä koskevaa asiaa, josta joku haluaisi kuulla tarkempaa raporttia? Tästä voi heittää hyvin vieraskirjaan kommenttia. Jos vaikka tätä kautta saisi tälle touhulle siivet…?