Kuten todettua, me olemme äärimmäisyyksiin asti yksinkertaisia miehiä. Keskinäinen kommunikaatiomme tukeutuu lähes täysin erilaisten hokemien ja sloganien varaan. Usein nämä hokemat kumpuavat jostain mystisestä videosta, johon satunnainen simpanssipartiomme jäsen tutustuu itsenäisesti yön pikkutunteina punaviinipäissään. Tämä video sitten jaetaan muille paviaaneille, ja pian toistelemmekin jo videossa esiintyneitä älyvapaita fraaseja väkevän regression vallassa.
Vaikka tässä toiminnassa onkin jonkinlaisia järjestäytyneeseen kulttiin tai lahkolaisuuteen viittaavia ulkoisia piirteitä, on todettava, ettei ryhmän älykkyys riittäisi missään nimessä minkäänlaiseen hengelliseen organisoitumiseen. Yhteisesti hokemamme mantrat ovat pikemminkin sukua linnun viserrykselle – yritämme jäsentää maailmaa ja saada yhteyden lajitovereihimme toistelemalla samoja fraaseja päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Aina kuullessamme uuden, vetävän sloganin lisäämme sen sisäisille soittolistoillemme.
Surullista kyllä, olemme lajimme viimeiset, ja kun meistä joskus aika jättää, kauniit hokemamme eivät enää koskaan kaiu kansallismaisemassa. Siitä hetkestä iäisyyteen suomalaisten rokkiklubien, pizzerioiden ja muiden virtsanpolttamien liitereiden nurkat pysyvät vaiti. Kenties jälkeemme jättämä mölytyhjiö täyttyy jossain vaiheessa sivistyneellä yleiseurooppalaisella puheensorinalla, hyvillä pöytätavoilla ja kohteliailla sanoilla. Evoluutio tekee tehtävänsä.
Jotta moderni kansanrunous jatkaisi kuitenkin elämäänsä, olemme koonneet toisinaan päivittyvän hokema-arkiston tälle ultramodernille web-alustallemme. Tähän arkistoon tutustumalla saat myös jonkinlaisen sanaston, jonka varassa voit ymmärtää alkeellista kommunikaatiotamme.
© Sydän, sydän & Marianne Äikäs 2023