Tiedustelu / vinkki blogiin:
Olen fanittanut Sydäreitä vuodesta 2006, kun Au julkaistiin. Kuuluu edelleen suosikkilevyihini. Täynnä toinen toistaan tarttuvampia pomppumetallijynkytyksiä ja se tulee aina välillä kaivettua naftaliinista naapureitteni iloksi.
Tämän jälkeen julkaistu Usko itseesi oli itselleni pienoinen järkytys ilmestyessään. Odotin lisää samankaltaista menoa kuin edeltävällä albumilla, mutta sainkin elektronista säksätystä ja varsin erikoisia biisirakenteita. Tuntui, että mikään ei oikein kolahtanut ja päivä oli pilalla. Vaati useita kuuntelukertoja, mutta avautuihan se levy lopulta. Ja mikä levy! Nostaisin tämän nykyään jopa itselleni rakkaan Aun yläpuolelle.
Jos muistikuvani pitävät paikkansa, tässä kohtaa teille tuli pidempi tauko keikkailusta ja uuden musiikin teosta. Oliko tähän jotain erityistä syytä? Ihan vaan loppuun palaminen? Tauon jälkeen on vaikuttanut siltä, että olette siirtyneet levy levyltä rauhallisempaan ja "perinteisempään" ilmaisuun. En pidä tätä missään nimessä huonona asiana, mutta kiinnostaisi tietää, että tapahtuiko tuon tauon aikana jotain, joka sai bändin "aikuistumaan"? Tai ehkä olen vain ihan hakoteillä ja seuraava levynne on jotain vanhoillisella körttiläiskuorolla savustettua haitarimetallia.
Ei mulla muuta! Meininki maistuu edelleen ja keikoilla nähdään jatkossakin!
Ylläpidon vastaus: Iso Sonni
Kiitos viestistä! Pahoittelut, että tämäkin on lentänyt roskapostiin. Täytyy vähän tutkia tuota suodatinta, kun näköjään tällaista kivaa sisältöä juuttuu automaattisensuurin kynsiin.
Vastailen nyt tänne.
Meillä oli alkuaikoina tosi tärkeää uudistua joka levyllä. Ehkä se hyppy Auton akustisesta vinohevistä Au:n sähköiseen venkoiluun ei ollut ulkoapäin tarkasteltuna niin suuri kuin mitä sen jälkeen tapahtui Usko itseesi -levyllä. Kaikki nämä levyt on toki sävelletty ihan samoilla bändisoittimilla ja ihan samoista lähtökohdista. Homma on ainoastaan parturoitu studiossa ihan erilaiseen ulkoasuun.
Usko itseesi oli aivan järjenvastainen prosessi, jota voisinkin itse asiassa avata blogissa enemmän. Sen jälkeen takki oli tyhjä ja oli myös vähän vaikeaa keksiä, mihin suuntaan voisimme uudistua. Muistelen, että silloin kiinnosti sellainen kuvio, jossa säveltäisimme biisit näillä meidän bändisoittimilla, mutta äänitysvaiheessa homma sovitettaisiin kankeasti sinfoniaorkesterille. Jollain tavalla tämä toteutui lopulta meidän 20-vuotisjuhlissa, kun Mikko Aaltio sovitti vanhaa tuotantoa kamariorkesterille ja Sydäreiden muodostamalle Lauluyhtye Rajalliselle, mutta levytasolla tämä jäi pöytälaatikkoon.
Joka tapauksessa silloin 2009 alkoi tuntua, ettei meillä ollut selkeää ideaa seuraavasta askeleesta. Se söi vähän motivaatiota uuden matskun tekemisestä, mutta biisejä kyllä tehtiin silloinkin. Samaan aikaan Tuomas alkoi kuitenkin tuntea soolouran kutsun. Tällaisen tiellä ei kukaan halunnut seistä, ja lopulta jäimmekin tauolle 2010 alussa. Tauolle jäädessämme emme toki tienneet, olisimmeko ylipäätään palaamassa, mutta vuotta myöhemmin kurnutus onneksi jatkui. Tuomas teki tässä välissä oivallisen Arki ei nappaa -albumin, joka kannatta tsekata, ellet ole jo tsekannut.
Luulen, että soundin muuttuminen vuosien varrella heijastelee meidän omaa muuttumistamme. En silti itse näe, että sen takana olisi mitään dramaattista tapahtumaa saati tietoista päätöstä. Varmaan isoin juttu tässä on siinä, että alkuaikoina etenimme aika monta vuotta levy per vuosi -tahtia. Siihen kun lisää ahkeran keikkailun, ei siinä oikein jää aikaa uudistua. Ehkä siksikin sitä uudistumista haettiin studiosta tuotannollisin ja sovituksellisin keinoin. Nyttemmin ollaan kypsytelty kaikkea todella rauhassa. Ehkä liiankin rauhassa. Kun levyjen väliin jää aikaa neljästä vuodesta ylöspäin, ehtii tapahtua kaikenlaista henkilökohtaisessa elämässä.
Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että sitä nuoruuden konhotusta on pirun mukavaa soittaa edelleen. Siksi se kama on ja pysyy meidän keikkasetissä aina.
Sen perusteella, mitä uutta kamaa on tehty, uskallan myös sanoa, että seuraava levy tulee olemaan todella paljon lähempänä Au:ta kuin viimeiset kolme albumia. Uusi matsku on menevää ja energistä. Sitä en osaa arvioida, koska päästään studioon asti. Vaikka silloin olisikin taas aika parturoida sävellykset joksikin aivan muuksi, biiseissä olevaa soittamisen riemua tuskin pystyy kokonaan harjaamaan.
