Jokainen Dungeon Masterin (DM) asemassa ollut tietää, kuinka turhauttavaa on kylvää loputtomia vihjeitä edistääkseen seikkailun etenemistä. Joka halvatun pelikerta seikkailijat jäävät oletusarvoisesti näistä ilmiselvistä vinkeistäkin huolimatta haastattelemaan tuntikausiksi jotain ohimennen huumorimielessä kepeän alatyylisesti nimettyä kyläläistä. Pelaajat nauravat silmät killissä toistensa oivaltaville kaskuille, mutta DM:n kurkkua kiristää. Jälleen kerran seikkailijoiden päänmenoksi punotut juonet, etukäteen valmistellut ansat ja aivonystyröitä kutkuttavat arvoitukset valuvat kankkulan kaivoon pelinjohtajan pettyneiden silmien edessä.

Jo vuonna 2002 alkaneen PuliQuest -kampanjan pitkäaikaisena Dungeon Masterina häärinyt Flygäsonni on monella tapaa pelinjohtajan arkkityyppi. Vastuu kiristää myös hänen kurkkuaan, mutta hyvän DM:n tavoin Flygäsonni pitää mölyt yleensä mahassaan. Heti pettymyksen jälkeen Flygäsonni alkaa välittömästi valmistella uutta seikkailua seuraavaa pelikertaa ja seuraavaa pettymystä varten. Pian taas hahmot löytävät itsensä hyvin valmistellulta taistelukentältä, jossa loitsut lentävät ja kirveet kalisevat niin kuin ennen vanhaan.

Valmistellessaan seikkailuja Flygäsonnin täytyy pitää mielessään kaikki yli kaksi vuosikymmentä kestäneen seikkailun aikana tavatut hahmot nimiä, toimenkuvia ja erikoispiirteitä myöten. Hän muistaa kaikki tavernat, joissa seikkailijat ovat joutuneet hankaluuksiin paikallisten kanssa. Hän muistaa kaikki rähjäiset majatalot, joissa seikkailijat ovat hytisseet yönsä karmivassa lukinpaskan hajussa. Hän muistaa jopa erilaiset vankkurit, joita matkan varrelle osuneet umpikierot huijarit ovat seikkailijaryhmälle onnistuneet vuokraamaan räikeään ylihintaan. Yhtä kaikki, Flygäsonni on rakentanut mielessään kokonaisen maailman sosiaalisine suhteineen ja sekavine poliittisine järjestelmineen. Joku voisi jopa sanoa, että tietyllä tapaa Flygäsonni tuntee koko luomansa maailman ihmiset — niin monisyinen ja kattava on hänen rakentamansa NPC:iden verkosto.

Toisinaan, kun seikkailu sattuu kerrankin sujumaan suunnitelmien mukaan, Flygäsonnin silmäkulmassa voi nähdä kevyestä liikutuksesta kertovan kyyneleen. Tämän Flygäsonni kuittaa kehon mekaaniseksi reaktioksi – tunne-elämänsä hän on kuopannut jo vuosikymmeniä sitten. Hänet paremmin tuntevat kuitenkin tietävät, että sisimmässään Flygäsonni kokee näissä hetkissä jotain, joka ainakin muistuttaa mielihyvää ja onnea.

Näistä ohikiitävistä onnen kaltaisista tunteista huolimatta Flygäsonnin suurin haave on päästä vielä joskus kokemaan, miltä tuntuisi olla tavallinen pelaaja – tavallinen epäkuollut epäkuolleiden joukossa. Tätä unelmaa vaaliakseen Flygäsonni on kätkenyt pöytälaatikkoonsa jo useita vuosia sitten hahmolomakkeen, jota hän ei ole tohtinut näyttää kenellekään. Unelmissaan hän raahustaa pitkin taistelukenttiä täysvaltaisena, mutta tuiki tavallisena seikkailijaryhmän jäsenenä. Haavekuvissaan hän näkee itsensä arjen kahleista vapaana zombiena – vailla murheita, vailla tunteita, vailla minkäänlaisia ajatuksia. Näissä haaveissaan hän louhii pahan joukkoja multiskaalakeihäällä kupoliin hymyssä suin. Kun kaaos on nujerrettu, voi Flygäsonni viimeinkin keskittyä tuijottamaan tyhjin katsein elämän iltaruskoon.

Myös kuolemanjälkeisessä elämässä on hyvä olla haaveita.