Sydän, sydän - Viisi toinen toistaan tyhmenpää puliukkoa
Lyriikat otsikko
Au otsikko

a#

 

(Ai! Ai ai! Heko, heko!)

Toivoimme, että levyn äänittäjä Marko Yli-Anttila sanoisi levyn nimen, kun lähestyimme häntä nipistystarkoituksessa. Mutta Markopa olikin kuullut suunnitelmistamme talkbackin kautta, ja otti varaslähdön, ennen kuin nipistely ehti kunnolla edes alkaa. Lopputulos? Close enough! 

Kissa ja hiiri

(Mitäs?)
(Mitäs tämä on?)

Koira ja rotta leikkivät poliisia ja rosvoa.
Rotasta jäi pelkkä ruoto.
Loput löytyivät myöhemmin.
Myöhemmin.

Asialle ei voi yhtään mitään.

Kummallekaan ei tainnut olla selvää,
kuinka sitä oikein leikitään.
Leikitään.

Kissalle tarjoillaan lämmintä maitoa ja tuodaan vilttejä.
Kissalle maistuu hiiret ja päästäiset, linnut sekä kalat.

(Jee!)

Asialle ei voi yhtään mitään.
Ei. Voi. Ei. Voi.
Ei. Voi. Ei. Voi.
Ei. Voi. Ei. Voi.

No niin!
Asialle ei voi yhtään mitään.

Hai

Oo, yrjösin päälleni, kun näin, mitä haille tehtiin.
Se nostettiin vedestä, ja hakattiin kepillä kuoliaaksi.
 
Luulin, että se on kala, kunnes näin sen syntyvän.
 
Ja turistit miettivät, pannaanko poikanen purkkiin muistoksi.
Ja varastin poikasen ja heitin sen mereen. 
Kellumaan.
 
Luulin, että se on kala, kunnes näin sen syntyvän.
 
Älkää vielä aloittako!
 
Veijo-oo-oo, Veijo-oo-oo-vee!
Veijo-oo-oo, Veijo-oo-oo-vee!
 
Tiesitkö, että hait on tosi aistikkaita? 
Tiesitkö, että hait syövät toisiaan kohdussa?
 
Luulin, että se on kala, kunnes näin sen syntyvän.
Luulin, että se on paha, kunnes näin sen kuolevan.

Kukko

Pyyhin kaiken pois, kumitin sen vahingossa. 
Seuraan kukkoani, ainakin se tietää minne mennä.   
En voinut vastustaa sen kiusausta. 
Laske katsettasi, jotakin jäi vähän liikaa. 
 
Seuraan vain kukkoa kotosalle. 
Seuraan vain juttuja. 
Kaipailen kukkoa kotosalle.
Kaipaan ja kaipaan ja kaipaan jotain…
…Puuhaa!
 
Eksyn helposti, koetan etsiä paikkaa.
Seuraan kukkoani, pitkälle ei päästä.
Ei, en voinut vastustaa sen ohjausta.
Voi, kun soittaisit. 
Itse en uskalla koskaan. 
 
Seuraan vain kukkoa kotosalle. 
Seuraan vain juttuja. 
Kaipailen jotain. 
Kaipaan ja kaipaan ja kaipaan jotain…
 
Seuraan!
Seuraan!

Viha ei kuihdu koskaan

Sisältövaroitus:
Kamalaa sisältöä. Tämä on vaikea pala. Tässä biisissä on tavoiteltu mahdollisimman pahaa oloa. Meillä oli kamala riita. Paniikki. Kauhu. Viha. Siitä ei halunnut puhua. Ainakaan siitä ei halunnut kirjoittaa, mutta se oli pitkään ainoa asia, joka oli systeemissä, joten oli selvää, että siitä oli pakko kirjoittaa. Lopulta päädyttiin kirjoittamaan kamalimpia asioita, mitä aivoistamme suinkin löytyi, jottei tarvitsisi käsitellä niitä oikeita asioita. Ihmismieli voi olla hirvittävä, ja sieltä voi löytyä karmeita näkyjä varsinkin silloin, kun ainoa asia, mistä haluaa viestiä on oma pahoinvointi. 
Kappale on eräänlainen vihan simulaattori, häiriötila ja matka tuonpuoleiseen. äin vuosienkin jälkeen se herättää väkeviä tunteita. Omia 18 vuotta vanhoja, vainoharhaan sekoittuneita tunteitaan voi olla todella vaikeaa kohdata. Asiat on käsitelty, mutta biisissä leijuvaa pahaa oloa ja ennen kaikkea sen käsittelemättömyyttä on vieläkin vaikea lähestyä. Siitä syystä kappaletta ei ole soitettu keikoilla. Ja tuskin soitetaankaan. Se on sääli, sillä biisi sinänsä on helvetin hyvä. 

Haluaisin löytää kuolleen huoran,
jota voisin tutkia rauhassa.
Voisin vaikka yrjötä sen suuhun, 
enkä katuisi sitä.
 
Laittaisin sen johonkin asentoon,
eikä siinä ole mitään pahaa.
Vihasta se hevonenkin potkii,
eikä kadu sitä. 
 
Kuopio kalakukko airways,
pala pahaa henkeä!
Kuopio kalakukko airways,
pala pahaa henkeä!
 
Vihamme ei kuihdu koskaan. 
Vihamme ei kuihdu koskaan. 
Olemme tunteidemme orjia. 
Vihamme ei kuihdu koskaan. 
 
Olemme tunteidemme orjia.
Vihamme ei kuihdu koskaan,
koska emme anna sen olla.
Aika pelastaa sen.
Onko aika tuhota jotain,
koska emme anna sen…
Olla!
Olla!
Olla!
 
Olemme tunteidemme orjia. 
Vihamme ei kuihdu koskaan. 
 
Kuopio kalakukko airways,
pala pahaa henkeä!
Kuopio kalakukko airways,
pala pahaa henkeä!
 
Olla!

Koira

Elämä on kuvottavaa haaskausta, 
se tuntuu ihan hauskalta.
Ihmiset on toisillensa ilkeitä
ja perustavat perheitä.
Peruna ja sipuli on maukasta,
ja kohtuullisen hintaista.
 
Hauvelille lahjoitetaan naksuja 
ja opetetaan käskyjä
Hauvelia talutetaan hihnassa 
ja säilytetään häkissä.
Intiaanit päihitetään pyssyllä 
ja päihdytetään viskillä. 
 
Talo!
Talo!
Öö?
Talo!
Talo!
 
Loma-Kallen talo oli vallattu
ja seinät oli maalattu. 
Ganja-Kallen talonvaltaus onnistui, 
ja poliisikin lannistui.
Väri-Kallen Talomaali oli loppu, 
ja purkki oli kuin nuoltu. 
 
Talo!
Talo!
Buu!
Talo!
Talo!
Talo!
Jee!
Talo!
Tölli!
 
(It’s reggae time, boys!)

Jänis

(It’s rock’n’roll time, boys!)
(Uuh!)
 
Hei!
Peijooni, peijooni, peijooni!
Johan nyt on peijooni!
Missä on kihvelit, missä on kahvelit?
Johan nyt on peijooni!
 
Mennäänkö pois?
Mennäänkö pois?
Mennäänkö pois?
Mennäänkö pois pois pois?
 
Missä on servetit, missä on tabletit?
Johan nyt on perkele!
 
Mennäänkö pois?
Mennäänkö pois?
Mennäänkö pois?
Mennään!
Mennään!

Kolme kysymystä, kaksi vastausta

(Ooah!)
 
Tarvitsen naisen vai tarvitsenko?
No ilman muuta, joo!
En voi sietää olla yksin, eikä, 
ei vetele ollenkaan.
 
Kestääkö kauan tämä elämä?
Loppuuko laisinkaan?
Eipä taida! 
Eipä taida!
Kestääkö kauan tämä elämä?
Loppuuko laisinkaan?
Eipä taida! 
Eipä taida!
 
Yo!
 
Nyt löysin naisen vai löysinköhän?
En mitenkään voi tietää. 
Olenko onnellinen? 
Kyllä, jep, todellakin, joo!
 
Au! Au! Au!
 
Kestääkö kauan tämä elämä?
Loppuuko laisinkaan?
Eipä taida! 
Eipä taida!
Kestääkö kauan tämä elämä?
Loppuuko laisinkaan?
Eipä taida! 
Eipä taida!
 
No eipä taida!
Eipä taida!
 
Au! Au! Au!

Muurahainen

Ai mitä sanoit?
Minkä niminen olet?
Tahtoisin vain hiukan kysellä.
Nimeni on…
Miten se kirjoitetaan? 
Voisiko sen vielä tarkistaa?
En viitsinyt tarkistaa. 
 
Koskaan et kuunnellutkaan.
 
Miten keksitte tuollaisen nimen?
Onko se oikea nimi?
Onko se joku ihminen?
Minkä nimisessä bändissä soitat?
Mitä musiikkia se on?
Mitä musiikkia tämä on?
Ai se ei ollutkaan taiteilijan salainen nimi?
 
Koskaan et kuunnellut näitäkään juttuja.
 
Ai, se ei ollutkaan vitsi?
Oliko se vitsi?
Ai, se ei ollutkaan hauska juttu?
Hauska juttu.
 
Koskaan et kuunnellut näitäkään juttuja aivan loppuun asti.

Marsu

Rakkaudesta on vaikeaa tehdä kunnollista kamaa.
Räppi kertoo siitä, kun saadaan. 
Rokki taas siitä, kun ei. 
Nyt on kysymys jostain paljon tärkeämmästä kuin vain 
siitä, mistä aina puhutaan. 
Kaikki taitaa olla kerrottu jo aika monta kertaa. 
 
Mennäänkö nussimaan?
Saat nuolla kullia, wow!
 
Et kai sylje tyttöäni? 
Luuletko että se auttaa?
En aio puhua.
Pelkään omia ajatuksia. 
 
Joo, aion valloittaa tuon ihmisen sydämen jollain keinolla. 
 
Luulin, että pidän huomiosta. 
En aio homoilla. 
Annoit suukon yhtäkkiä. 
En osannut odottaa sitä oloa, jota aina odotan.
Rakkaudesta on vaikeaa tehdä kunnollista kamaa.

Rakkaus ei kuihdu koskaan

Rakkauden silloin voi tuntea, kun ihminen vain jätetään.
Taas huhuja syntyi suhteesta vankilan käytävällä.
Sieluni on tahmeaa liejua vain, voinkohan **********?
Sen oikean luulen jo löytäneeni, en tiedä hittoakaan. 
 
Ei, rakkaus ei, rakkautemme ei kuihdu koskaan. 
 
Tiedänköhän?
Tästäkään aiheesta en.
Voin vain ihmetellä. 
Tunnetko sen sykkivän rinnassasi, rytmimme yhteisen?
 
Ei, rakkaus ei, rakkautemme ei kuihdu koskaan.
 
Ei, rakkaus ei, rakkautemme ei kuihdu koskaan. 
Ei, rakkaus ei, rakkautta ei voi pompottaa. 
Joo.

Käki

(Mikä toi on?)
(Pimpotti!)
(Mäntä!)
(Hä?)
 
-la 
tulla 
-taa tulla 
-lottaa tulla 
Pelottaa tulla kaapista sokeria ojentavan rouvan huoneeseen illalla. 
 
Tässä asunnossa on jotain liikaa. 
 
Tik, tak, tik, 
kukkuu!
Kukkuu! 
  
Eipä ole joulukaan enää yhtään mistään kotoisin, 
kun ei suvun iloksi saa tanssia peruukki päässä. 
 
En päästä, en päästä.
-sien päästä
Vuosien päästä poikastaan remelillä ojentavan äidin purkauksen ymmärtää.
Isoäiti oli silloin jo sairas. 
 
Kello käy, 
kukkuu!
Kukkuu!
 
Olen elossa.
Pitäisi vain tehdä jotain ennen kuin kaikki muuttuu. 
 
SIihen asuntoon on muuttanut nainen, jolla on kuusi koiraa. 
Siihen asuntoon, jossa poika oli piilossa hirviöiltä.

Kärpänen

Aina taidokas pikku veijari 
löytää jostakin paikan, jossa piileskellä.
siihen asti, kun käymme nukkumaan.
 
Se on aivan täysin onneton, jos on paikat puhtaana.
Se kuolee talvella, aina. 
 
Aina taidokas pikku veijari 
löytää jostakin paikan, jossa piileskellä.
siihen asti, kun käymme nukkumaan.
Se.
 
Se ei ole kovin tärkeä, 
mutta kaikki haluavat tappaa sen. 
Tappaa sen.
Se on helppoa tappaa se. 
Tappakaa se!
Tappakaa se!
 
Aika näyttää, kuinka käy.
Aika näyttää kaikki seuraamukset.
Aika näyttää, kuinka käy.
Aika näyttää, kuinka ihmisen käy.
 
We are the Lords!
Kill the Orcs!
The guild of the Dragonlords shall die!

Hirviö

Pö!
Tumma hahmo, joka tulee hiljaa.
Et kuule, mutta tiedät.
Koskaan ei näe kokonaan.
Jos koskee niin, silloin käy huonosti.
 

Hirviön parhaita puolia:

– se on nopea ja kestävä
– tehokas tappaja
– se ei anna koskaan periksi

Sen kaameus yrjöttää.
Sen kyynel savuaa.
Kaikkia alkaa jännittää.
Ei ole mitn sanoja.
 
Ällöö!
Ällöö!
Ällöö!

Tiikeri

Kiitos kaikesta, mitä olimme.
Enää ei tunnu hyvältä tai pahalta. 
Anteeksi, jos sanoin jotain pahasti. 
Olit aina niin uskomattoman kiltti. 
 
Surkea vertaus on tulossa: 
kuin kruuna ja klaava olimme silloin. 
 
Nyt kaikki on vain tullut loppuun – ei ole kenenkään syy. 
En aio unohtaa.
En aio unohtaa.
 
Jää hyvästi, näemme vielä unissani. 
Pidit minua viisi vuotta kasassa.
 
Surkea vertaus on tulossa: 
kuin koira ja kissa olimme silloin ennen. 
 
Nyt kaikki on vain tullut loppuun – ei ole kenenkään syy. 
En aio unohtaa.
En aio unohtaa.
Käännymme nyt omille teille – en tiedä, mitä on tulossa.
Ei haittaa vaikka muuntuisit.
En aio unohtaa.
 
Toivon, että olet ok ja löydät jonkun kunnon tyypin. 
 
Nyt kaikki on vain tullut loppuun – ei ole kenenkään syy. 
En aio unohtaa.
En aio unohtaa.
Käännymme nyt omille teille – en tiedä, mitä on tulossa.
Ei haittaa vaikka muuttuisit.
En aio unohtaa.
 
Kaipaan sinua välillä. 

© Sydän, sydän & Marianne Äikäs 2023